tiistai 24. helmikuuta 2015

15. muutaman liikuttelun kertomukset

Lauantai oli kelinä vielä perjantaitakin kamalampi, ei ollut oikein kukaan liikkeellä sillä kelillä. Jussin vapaan siirsin lauantaille, käsiteltävänä kävi kuitenkin harjauksessa ja yleisesti vointi katseltiin läpi.

Sunnuntaina olikin satanut nuoskalunta ja pohja oli hyvä ajaa. Käytiin silloin se 30min hölkkälenkki. Jussi hölkkäili hienosti, Askellus tuntui suoralta ja tahdikkaalta.

Maanantaina Jussi oli loikkinut tarhaillessaan hangessa ja jättänyt sinne vasemman etukenkänsä. Onneksi löysin sen ja onneksi Arto sattui olemaan lähistöllä ja pääsi pienellä varoitusajalla paikalle laittamaan kengän kiinni. Lenkille lähtö viivästyi siten jonkin verran mutta ennen täyttä pimeyttä ehdittiin kuitenkin n.50 minuutin mäkitreeni, käytiin hiekkakuopan mäkeä kävelemässä. Takaisin tullessa tultiin hiittisuora kevyttä hölkkää koska valo pakeni hurjaa vauhtia enkä halunnut jäädä pimeyteen ilman valoja. Muutama säpsy ja kohellus mutta todella hienosti meni kokonaisuutena.

Tiistaina käytiin 40min hölkkälenkki. Jussi oli reipas ja hyväntuulinen. Käyntipätkät välissä tosin madeltiin ja kiemurreltiin. Yhden kerran Jussi säikähti puusta putoavaa lunta ja sinkosi laukalle mutta pienen matkan jälkeen hidasti hienosti ja oli taas kuulolla. Lenkki meni tosi kivasti. Tallilla  napsittiin vielä muutama kuvakin puhelimella. Kehittyy tuo nuorimies hurjaa vauhtia.