Varsa on seisonut ainakin kuluvan viikon joten virtaa on kuin pienessä voimalassa, siksipä päädyin tekemään tämän siirtymän mielummin taluttaen kuin ajaen. Viime aikoina on kuulemma hiukan sinkoillut kärryjen edessä nimittäin.
No, aloitetaan Jussin kanssa ihan alusta..eli maastatyöstämistä ja ohjasajoa. Haetaan yhteinen sävel ja luottamus sekä aletaan päivittäin puuhastella että saadaan suurin energia purettua sitä kautta.
Talutus tallien välillä meni kohtuullisen hyvin, Jussi vaikuttaa varsin ystävälliseltä mutta energiseltä ja sitä kautta hiukan hektinen ja sählää. Nähtiin matkalla traktori (jäätiin risteykseen odottamaan että varsa näki mikä sieltä tulee) eikä pieniä väristyksiä lukuunottamatta tullut mitään suuria tunteenpurkauksia. Sitten paarustettiin autotietä pitkin ja takaa tuli pakettiauto. Sen Jussi kuuli etukäteen ja alkoi hiukan tepastella joten pyöräytin sen takaisin tulosuuntaan ja kaistan yli toiselle puolelle tietä joten auto pääsi tulemaan omaa kaistaansa vastaan meitä eikä se sitten mitään ihmeellistä ollutkaan, auton perään käännyttiin sitten samantien ja loppumatka meni hyvin.
Tarhaan meno olikin hitusen jännä, tultiin parin orin, kiukkuisen ruunan ja kahden äärettömän uteliaan tamman muodostamaa kunniakujaa pitkin. Hiukan alkoi nuorta miestä jännittää mutta tovin patsastelun jälkeen uskaltautui tulemaan perässäni tarhaan. Sinne se jäi tutustelemaan naapureihin ja tutkimaan ketäs tarhassa on asunut aikaisemmin. Varsin uteliaan ja myös rohkeankin oloinen on Jussi, vähän tahtoi villahousut tutista hetkittäin mutta silti tuli asioita tutkiskelemaan.
![]() |
| Tältä näyttää nyt Jussi, katsotaan mitä jumppa ja liikuttaminen alkaa saada aikaan. |
![]() |
| Tämän kuvasi Anni, näkee tuon valokuvasilmän..toisilla sitä vaan on. |
![]() |
| Profiilikuva :) |





